30.1.2008

TOINEN KANSAINVÄLINEN SIBELIUS-LAULUKILPAILU JÄRJESTETÄÄN JÄRVENPÄÄSSÄ VUONNA 2011
Ensimmäinen lokakuussa 2007 järjestetty Sibelius-laulukilpailu oli menestys. Kisaan ilmoittautui 116 Pohjoismaita ja Baltiaa edustavaa nuorta laulajaa,
joista esikarsinnassa varsinaiseen kilpailuun valittiin 32. Kilpailijoilta, yleisöltä ja tiedotusvälineiltä saatu runsas palaute on ollut kiitettävää. Näin ollen olemme päättäneet järjestää toisen kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun lokakuussa v. 2011.
Ajankohta on sovitettu yhteen muiden suomessa järjestettavien kansanvälisten kilpailujen kanssa. Mirjam Helin -laulukilpailu on vuonna 2009, vuonna 2010 ovat kansainväliset Sibelius-viulukilpailu ja kapellimestarikilpailu. 2012 ovat vuorossa pianistit Maj Lind-kilpailussa ja 2013 sellistit Paulon  kilpailussa.
Vuonna 2011 tulee sopivasti kuluneeksi neljä vuotta edellisestä kilpailusta, joten uusi sukupolvi lahjakkuuksia on astumassa esiin.
Sibelius-laulukilpailun järjestävät yhdessä Järvenpään kaupunki, Sibelius-Akatemia ja Järvenpään Sibelius-Viikot.

27.10.2007 klo 22.00

Sibelius-laulukilpailu on päättynyt. Tässä ovat tulokset:

1. palkinto Annastiina Tahkola 10.000 €
2. palkinto Nicholas Söderlund 5.000 €
3. palkinto Sofia Kallio 2.500 €
Sibeliuksen suvun erikoispalkinto  Sirkka Lampimäki 1500 €

Järvenpään kaupungin erikoispalkinnot aakkosjärjestyksessä
Susanna Sundberg 750 € ja Jussi Ziegler 750 €


27.10.2007 

FINAALIN PÄÄSYLIPPUJA TULEE MYYNTIIN JÄRVENPÄÄTALON OVELLE NOIN 20 KPL. KLO 18.00 !


Uutiset 26.10. klo 22.28


Sibelius-laulukilpailun semifinaalissa kuultiin perjantai-iltana 12 taiturillista laulusarja-esitystä. Kilpailijat saivat valita teokset 20 minuutin kokonaisuuteen.  


Tiensä finaaliin lauloivat seuraavat kilpailijat:

NIMI: 

Sundberg Susanna (Ruotsi, mezzosopraano)

Söderlund Nicholas (Suomi, bassobaritoni)

Tahkola Annastiina (Suomi, mezzosopraano)

Ziegler Jussi (Suomi, baritoni)    

Kallio Sofia ( Suomi, sopraano)

Lampimäki Sirkka (Suomi, sopraano)


    

Huomenna lavalle nousevat parhaista parhaat Turun Filharmonisen Orkesterin

säestämänä. Orkesterin kapellimestarina toimii Hannu Lintu.
YLE1 radioi finaalin suorana klo 19 alkaen.



Semifinaalin pääsijöiden nimilista !

Lättilä Jenni, sopraano (* Myrskylä)      

Sundberg Susanna, mezzosopraano (* Stockholm, Ruotsi)        
Söderlund Nicholas, bassobaritoni (*Turku ) 
Tahkola Annastiina, mezzosopraano (* Kuopio)
Targo Katrinsopraano (*Tallinna, Viro)
Torikka Waltteri, baritoni (* Tampere)



Ziegler Jussi, baritoni (* Königstein, suomalainen)                
Rúnarsdottir Hallveig, sopraano (* Reykjavik)         
Kallio Sofia, sopraano              
Koskela O.S Hirvilammi Tiina-Maija, mezzosopraano      
Krogius Carolinamezzosopraano

Lampimäki Sirkka, sopraano

  



ESIKARSINNASTA VARSINAISEEN SIBELIUS-LAULUKILPAILUUN VALITUT:
Ailovuo, Ann-Sofie
Ruotsi
Sop

Bürger, Ulla
Sop

Kallio Sofia
Sop

Koivula, Anna
Sop

Lampimäki, Sirkka
Sop

Lättilä, Jenni
Sop

Muurinen, Meri-Kukka
Sop

Mäntylä, Katri
Sop

Paulig, Hedvig 
Sop

Ranta, Kaisa
Sop

Rosenmir, Marie
Ruotsi
Sop

Runarsdottir, Hallveig
Islanti
Sop

Siirala, Meriliisa
Sop

Targo Katrin
Viro
Sop

Vesalainen Emilia
Sop

Koskela, Tiina-Maija o.s. Hirvilammi
Mez

Ipsen, Estrid Molt
Tanska
Mez

Krogius, Carolina 
Mez

Nordqvist, Sari
Mez

Seppinen Jutta
Mez

Sundberg Susanna
Ruotsi
Mez

Tahkola, Annastiina 
Mez

Koiso-Kanttila, Kalle
Ten

Lehtinen, Tuomas
Bar

Pelo Riku
Bar

Saeverud, Ådne
Norja
Bar

Torikka, Waltteri 
Bar

Ziegler, Jussi
Bar

Merikanto, Jussi
Bs-bar

Söderlund, Nicholas
Bs-bar






22.4.klo 21.30
Laulukilpailun tuomaristo,  
puheenjohtaja Päivi Nisula, Lilli Paasikivi sekä Esa Ruuttunen pitivät viikonlopun mittaista esikarsintaa oikein hyvätasoisena ja näki että syksyn varsinaiseen kilpailuun pääsevat edustavat erittäin korkeata tasoa. Tuomaristo valitsee parhaillaan kilpailuun noin 30 laulajaa ja antaa lopullisen päätöksensä viimeistään tiistai-iltana. Ensimmäiseen kansainväliseen Sibelius-laulukilpailuun päässeiden nimet julkaistaan tällä sivulla keskiviikkona 25.4.2007.

22.4. klo 15.45
Sibelius-laulukilpailun esikarsinta järjestettiin 21.4-22.4 julkisena esiintymisenä yleisön ja tuomariston edessä. Kilpailujohtaja Raine Ampujan näki esikarsinnan julkisuuden pelkästään myönteisenä; "Esikarsinta toi paikalle paljon yleisöä, joka varmasti seuraa
myös varsinaisen kilpailun Järvenpäätalossa. Yleisö antoi esiintymisiin luontevaa lämpöä, jota pelkän tuomariston läsnäolo ei mahdollista". 

3.4 Sibelius-laulukilpailu otettiin riemulla vastaan. 120 laulajaa ilmoittautui kilpailuun. Kilpailijoista 20 tulee muista Pohjoismaista sekä Baltiasta. Esikarsinta järjestetään Järvenpäätalon Juhani Aho -salissa lauantaina 21.4 ja sunnuntaina 22.4. Laulaminen tuomaristolle alkaa klo 11.00. Esikarsinta päättyy lauantaina noin klo 20.00 ja sunnuntaina noin klo 16.00. Yleisöllä on esikarsintaan vapaapääsy. Esikarsintaan hyväksytyille postitetaan aikataulut ja tarkat ohjeet ke 11.4.

2.4.  Jo 104 ilmoittautunutta laulukilpailuun. 

31.3. Sibelius-laulukilpailuun tuli upea osallistujaryntäys. Nyt jo 84 laulajaa on ilmoittautunut. Keskiviikon postin saapumisen jälkeen tiedetään varmaan jo lopullinen ilmoittauneiden määrä. 

28.3
Esikarsinnan tuomaristossa ovat Päivi Nisula, Lilli Paasikivi sekä Esa Ruuttunen.

21.3.2007
Sibelius-laulukilpailun tuleville finalisteille esiintymistarjouksia jo nyt !
-Turun Filharmoninen Orkesteri varaa Sibelius-laulukilpailun voittajan joulukonserttinsa solistiksi joulukuussa 2007.
-Kaartin Soittokunta varaa kilpailun finalistin Jaakko Ryhäsen solistipariksi Johanneksen kirkon joulukonserttiin perjantaina 14.12.2007

28.11.2006
Sibelius-laulukilpailun pianisteiksi ovat varmistuneet Tuula Hällström ja Hans-Otto Ehrström.

13.11.2006
Turun Filharmoninen Orkesteri Hannu Linnun johdolla säestää Sibelius-laulukilpailun finaalin.